sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Syystalkoot

KivaPihan syystalkoot koulun pihalla onnistuivat mainiosti. Pihan siistiytyi talkoolaisten ahkeroinnin tuloksena ja sekä ylä- että alapihalle tehtiin hienot askelkivipolut lahjoituksena saaduista
porraskivistä.

Yhteistyössä on voimaa!
















Askelkivipolkujen kaivutyössä ei kylmä päässyt kiusaamaan tekijöitä.












KivaPihassa on jo mukana Pähkinärinteen Leijonat ja Pähkinärinneseura sekä
useita yrityksiä; ja tällä kertaa mukana oli myös nuorisotoimi ja Pähkinähoito, mikä on erityisen ilahduttavaa alueellista yhteistyötä ja osoitus alueemme poikkeuksellisesta aktiivisuudesta.















Makoisista talkootarjoiluista vastasi koulun vanhempainyhdistys ja illan hämärtyessä saimme jälleen nauttia tunnelmallisesta musiikista.


Työn tuloksia oppilaat testasivat heti seuraavana päivänä.


Kiitokset kaikille osallistujille !



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Yhden illan ahkerointi - puutavarasta aidaksi

KivaPihan syksy alkoi puutöillä. Rautatieaseman Ihmepuutarhasta viime syksynä kierrätetystä puutavarasta ahkeroitiin pihalle yhtenä syysiltana hieno aita.


Yhdessä koulun vahempainyhdistyksen hallituksen kanssa rakennettu tukeva aita rajaa yläpihalla istutuksia ja tarjoaa oppilaille mahdollisuuksia välituntileikkeihin. Pikkulinnut ovat kertoneet, että aita on innoittanut keksimään välitunneille aivan uudenkin leikin!

Puutavaraa jäi vielä varastoon, joten lisää istutuksia reunustavia aitoja on mahdollista pystyttää jatkossa.



Valmista aitaa kelpaa katsella! Kiitokset kaikille osallistujille!




tiistai 17. kesäkuuta 2014

Keväästä kesään


Kesän kynnyksellä koululla järjestettiin talkoot, joissa maalattiin hyppyruudukoita ja  alapihan kiipeilyteline sekä rakennettiin muurikivistä kukkalaatikot koulun ala- ja yläpihalle. Talkoisiin osallistui tälläkin kertaa oppilaita, oppilaiden huoltajia, koulun väkeä ja Pähkinärinteen Leijonia ja Pähkinärinneseuran jäseniä. Kiitos ahkerille ja innostuneille talkoolaisille! 

3. luokkalaiset tytöt lukivat talkoiden aluksi Kulttuurikilpailun runoja.
 
 

Alapihan kukkalaatikkoa rakennettiin huolella ja rakentamisessa tarvittiin voimaa ja taitoa.
 


Talkootarjoiluista voimme taas kiittää koulumme vanhempainyhdistystä.
  


Kiipeilyteline sai uuden suojapinnan.


Työn tuloksia - perinteinen hyppyruudukko vetää aina puoleensa.

 

 

 

 Talkoissa piha-alueelta varattiin oppilaille oma maalausalue, jonka tuloksena syntyi hieno kukkamaailma. Kukkahyppelyä, Flower Power



Illan hämärtyessä irtoaa vielä iloinen ilme yläpihan valmiin istutusaltaan äärellä.





Seuraavana päivänä oppilaat pääsivät innokkaina lisäämään istutusaltaaseen katetta.






Virkeät taimet koulupihalla kesäkuussa!

maanantai 27. tammikuuta 2014

KivaPihan vuosi 2013

KivaPiha on Pähkinärinteen yhteisöllinen projekti, jonka tarkoituksena on mm. parantaa koulun piha-alueita oppilaita osallistuttavalla tavalla. Toimimme vapaaehtoisvoimin ja käytämme pihan kehittämiseen lahjoitusmateriaaleja. Tärkeää työssä on se, että pihan todelliset asiantuntijat eli oppilaat saavat äänensä kuuluviin ja pääsevät osallistumaan pihatyöhön.

Nyt kun hanke on jo täyttänyt yhden vuoden, on aika katsastaa mitä olemme saaneet aikaan.



Joulukuu 2012

Ensimmäinen KivaPiha –projektin suunnittelukokous pidettiin 4.12.2012 Pähkinärinteen koululla. Kokoukseen osallistui Vantaan kaupungin edustaja, Pähkinärinneseuran edustajia, Pähkinärinteen leijonien edustajia, Pähkinärinteen koulun opettajia sekä oppilaiden huoltajia. Kokouksessa luotiin alustava suunnitelma kolmivuotiselle KivaPiha –projektille, jonka tarkoituksena on virkistää koulun välituntipihoja ja laajentaa toimintaa vähitellen myös koulun ympäristöön.



Huhtikuu 2013

Oppilaiden kulttuurikilpailu, jossa ideoitiin ryhmätöinä ”Unelmien koulunpiha”. Oppilaiden hienoista töistä kerätään toteuttamiskelpoisia ideoita pihaprojektin edetessä. Tärkeä osa työtä oli oppilaiden osallistaminen pihahankkeeseen.




 

 













Huhtikuu  2013 

Koulumme sai Kauppapuutarhaliitosta lahjoituksena 100 orvokkia ja Kekkilä Oy:n multaa niiden istuttamiseen.Orvokkeja istutettiin koulun ylä- ja alapihan kukkapenkkeihin. Orvokkien istutustalkoissa oli mukana yhteensä100 oppilasta, ekaluokan oppilaat 5-luokkalaisten kummiensa kanssa sekä oppilaita koulumme ympäristötiimistä ja 4-luokilta.















Huhtikuu 2013


Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun opiskelijaryhmä sai valmiiksi  harjoitustyön, jossa ideoitiin toimintamalleja koulun piha-alueiden ja lähiympäristön kehittämiseen sekä  paikkalähtöiseen kasvatukseen Pähkinärinteen alueella.









Toukokuu 2013

Talkoissa haravoitiin ja leikattiin ruusupensaita. Mukana oli koulun oppilaita ja oppilaiden huoltajia, opettajia sekä väkeä Pähkinärinneseurasta ja Pähkinärinteen Leijonista. Vantaan kaupungilta saatiin talkoisiin lava ja tarvittavat työvälineet. Tarjoiluissa oli mukana koulumme vanhempainyhdistys.











Toukokuu 2013

Piharuudukoiden maalaustalkoissa koulun ylä- ja alapihoille maalattiin hyppyruudukoita. Maalit lahjoitti Tikkurila Oy. Työvälineistö saatiin käyttöön Vantaan kaupungilta. Maalauspuuhissa oli koulun, Pähkinärinneseuran ja Pähkinärinteen Leijonien väkeä.

 



Elokuu 2013

Rautatieaseman Ihmepuutarhasta purettiin pergola ja muurit Pähkinärinteen Leijonien voimin. Pergolan puutavara oli UPM:ltä ja muuri- ja askelkivet Rudus Oy:ltä. Materiaalit kuljetettiin varastoon Vantaan kaupungin varikolle ja ne on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2014, kunhan suunnitelmat ovat selvillä.

Maisemasuunnittelun koulutusohjelmassa Lepaalla hortonomiksi (AMK) opiskelevat Kati Jukarainen ja Mervi Kokkila voittivat VR-Groupin ja Berner Oy:n (GreenCare -tuotteet) järjestämän opiskelijoille avoimen "Ihmepuutarha" -kilpailun, jossa haettiin suunnitelmaa Helsingin päärautatieasemalle toukokuussa nousseelle urbaanille puutarhalle. 









Lokakuu  2013


Koulun ala- ja yläpihoille rakennettiin talkootyöllä kaukalolaidat pienpeliä varten Pähkinärinteen koulun opettaja Jukka Salmisen ja oppilaiden yhteistyönä YIT:n lahjoittamista materiaaleista. Lahjoitus oli osa YIT:n 100-vuotisjuhlan kunniaksi lanseeraamaa kampanjaa ”YIT-100 hyvää tekoa”.











Lokakuu 2013 
Talkoissa haravoitiin ja kunnostettiin nurmikkoalueita ja kukkapenkkejä, paistettiin makkaraa ja laulettiin nuotiolauluja illan hämärtyessä. Oppilaita, huoltajia, koulun henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneita oli paikalla upeasti noin 70! 
Talkootarjoiluista huolehti  Pähkinärinteen SIWA ja koulumme vanhempainyhdistys. Talkoovälineet saatiin käyttöön Vantaan kaupungilta ja Ritvaset Oy:stä.








Joulukuu 2013
Koulun alapihalle pystytettiin vantaalaisesta leikkipuistosta kierrätetty leikkiteline, joka on tarkoitus maalata seuraavissa talkoissa. Ritvaset Oy pystytti kiipeilytelineen talkootyönä. Vantaan kaupungilta saatiin lupa telineen siirtoon ja pystytykseen. Rudus Oy lahjoitti turvasoran leikkivälineen alle.




 


Paljon kaikenlaista on vuoden aikana ennättänyt pihalla tapahtua ja tästä on hyvä jatkaa työtä vuonna 2014! 

Tavataan pihalla ja Pähkiksen raitilla!